Toiminta
Rullaluistelun ulkokausi alkaa keväisin heti, kun vain säät ja keliolosuhteet sen sallivat. Virallisesti kauden ensimmäiset rataharjoitukset ovat huhti-toukokuussa. Ulkoharjoitukset päättyvät syyskuun puolivälin tienoilla. Toiminnasta kiinnostuneille suunnatut harjoituspäivät löydät kohdasta ”harjoitusvuorot”.
Syys- ja talvikaudella toiminta jatkuu erilaisin aktiviteetein, joihin voit osallistua halukkuutesi mukaan. Tarjolla on mm. sisähallirullaluisteluharjoituksia, loikkaharjoituksia, hölkkä- ja hiihtolenkkejä. Teemme myös rullaluisteluretkiä Uudenkaupungin hiihtoputkeen. Talvikaudella pikaluisteluvuorot ovat tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin Parkin kentällä.
Lisäksi olemme mukana järjestämässä tai edustamassa seuraamme erilaisissa tapahtumissa ja kilpailuissa.
TuUL:n rullaluistelutapahtumia vuonna 2008
Uudenkaupungin RollerCup
29.12. 2007, 16.2 2008 ja 8.3. 2008
Kupittaan Kymppi ja Kupittaan Kilsa 04.05. 2008 (mikäli rata valmis)
Rullaluistelun peruskursseja torstaisin (24.4. ensimmäinen kerta)
Pansion kisapuiston kesäkisat 07.06. 2008
Rata SM-kilpailut Kupittaan radalla 04.-05.7.
Kakskerran luistelu ja sauva-SM-kilpailut 06.07. 2008
Lasten ja nuorten rullaluistelukilpailuja
Perinteinen Å-Line -retkiluistelu saaristoon 10.-13.7.2008



